Hallitus tiedottaa

Hallituksen kokous 10.5.2025

Uusi kassajärjestelmä on hankittu ja otetaan käyttöön ennen kesäkautta.

Mutterin kattoon asennetaan akustiikkalevyt tilan kaiun vähentämiseksi.

Leader-rahoituksen saaminen suunnitellun lisärakennuksen rahoittamiseksi ei toteudu. Syynä mm. Alaniemen kyläyhdistyksen vast'ikään saama EU-rahoitus vastaavaan hankkeeseen.

Leikkikentän kunnostaminen käynnistyy. Kunnostukseen on mahdollista saada SF-Caravan ry:n tukea. Remontissa mennään hallituksen kokouksessa 6/2023 tehdyn suunnitelman mukaisesti: Leikkikentän aidan päälle laitetaan kolmiorima, joka estää kävelyn aidan päällä. Hämähäkkikeinu siirretään nykyiseen keinutelineeseen. Hankitaan uusi keinuteline normaaleille keinuille sekä hankitaan turvahiekka keinujen alle. Trampoliini ankkuroidaan maahan ja laitetaan kyltti 1 lapsi kerrallaan. Lisäksi hankitaan jalkapallomaalit ja palloja, jotka sijoitetaan takakentälle.

Hallituksen kokous 16.3.2025

Isäntävuorovelvoite vuonna 2025 on yhdistyksen kokouksen tekemän päätöksen mukaisesti 2 vrk/vaunukunta. Isäntävuoroja voi varata ajalle 24.5. – 14.9.

Hallitus päätti, että yhdistyksen 50-vuotisjuhla järjestetään elotapahtuman yhteydessä. Yhdistyksellä ei ole resursseja kahden perättäisen juhlan järjestämiseen. On myös epätodennäköistä, että vierailijoita riittäisi molempiin tapahtumiin. 50-vuotisjuhlatoimikunnan vetäjiksi nimitettiin Elli Kursu ja Tapio Piiparinen.

Yhdistykselle on hankittu maksupääte, jota voi käyttää mm. arpojen myynnissä tapahtumien yhteydessä.

Yhdistykselle hankitaan uusi kassajärjestelmä. eKassa toimii kaikissa laitteissa, myös mobiilissa, ja siihen on liitettävissä mm. varausjärjestelmä.

Uusien verkkosivujen luonnos hyväksyttiin. Uudet sivut otetaan käyttöön toukokuun loppuun mennessä.

Hallituksen seuraava kokous on 13.4.

Hallituksen kokous 4.1.2025

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Aki Hernekoski. Sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi valittiin Johanna Leppiluoto.

Talvikaudella sauna lämmitetään yhdistyksen kustannuksella keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Jos saunan haluaa lämmittää muina aikoina, tulee tästä suorittaa maksu. Maksu on 12 €/ilta + 2 €/hlö. Alle 12-vuotiaat saunovat ilmaiseksi.

Päätettiin lähettää jatkossa yhdistyksen lahjakortti uusien jäsenten lisäksi uusille rinnakkaisjäsenille.